Hei! Olen Talvimyrsky, Drop Wovensin kutoja, suunnittelija ja taiteilija. Drop Wovens on yhden henkilön pyörittämä yritys, minun unelmani.

Olen kokenut käsityöläinen, ja olen tainnut saada käsityöinnostuksen jo veressä. Suvussamme on ollut taitavia käsityöläisiä jo monessa polvessa. Kun olin lapsi, äitini oli kutojana, ja pääsin leikkimään lankalaatikoissa värikkäiden villalankojen keskellä. Nyt minulla on kaksi omaa lasta, jotka pääsevät jatkamaan tätä perinnettä. Osaamiseeni kuuluu mm. kutominen, villan, kuitujen ja lankojen värjäys, kehräys, neulominen, ompelu ja huovutus. Mottoni on: "Haluaisin kokeilla kaikkia käsityötekniikoita maailmassa!"

Kantoliinoihin hurahdin jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Hankin ensimmäiset kantoliinani jo raskausaikana, ja vauvan synnyttyä pääsin testaamaan eri kantovälineitä. Kantaminen helpotti monin tavoin vauva-arkeamme. Oman kantoliinan kutominen oli siinä vaiheessa vielä kaukainen haave. Ystäväni rohkaisusta vuonna 2016 ilmoittauduin Vaasa-opiston kudontakurssille, joilla vierähtikin sitten useampi vuosi kudontaa opetellen. Olin jo lapsena kutonut poppanaa kesäkurssilla, mutta nyt sain oppia kangaspuiden kokoamisesta lähtien kankaan rakentamisen kaikki vaiheet.

Kudontaintoni ei laantunut, vaan omien kudontalankojeni värjäys houkutteli kovasti. Olin aiemmin värjännyt kehruuvillaa ja villaisia neulelankoja, ja aloin opetella reaktiivivärjäystä loimille ja kuteille. Vuonna 2019 perustin Drop Wovens -yrityksen, ja nyt voin toteuttaa upeita käsinvärjättyjä ja -kudottuja kantoliinoja ja asusteita asiakkailleni.

Opastan kantovälineiden käytössä myös Vaasan alueella kantovälinetukihenkilönä. Olen pitänyt myös kantovälinelainaamoa. Ennen kutomista olen ollut ohjelmoijana ja olen koulutukseltani it-tradenomi. Olen suunnitellut neulehojeita neulelehti Ullaan nimimerkillä Salma Pohjola. Neuleohjeet löytyvät myös Ravelrystä.

Minulta saa tilattua custom-kantoliinoja ja käsinvärjättyjä kudontalankoja! Ollaan yhteydessä!